keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Peloissani

Puolet maailmaan väestöstä asuu pelon alla. Naiset. Naiset pelkäävät sitä, mitä toinen puoli maailman väestöstä voi heille tehdä. Miehen ei tarvitse epäröidä pimeän puiston läpi oikaisemista. Miehen ei tarvitse pelätä joukkoa takanaan. Nainen kiirehtää askeliaan, puristaa tiiviimmin käsilaukkuaan itseään vasten.

Lapset pelkäävät. Lapset pelkäävät pimeää, kuolemaa, vanhempiensa menettämistä. Pelkojen juuret löytyvät lapsuudesta. Aikuisen tehtävänä olisi tukea lasta kohtaamaan pelkonsa, jotta niistä ei kasvaisi lapsen ympärille muuria.Muuri, joka vaikeuttaa elämää.

Itse kärsin korkean paikan kammosta. En voi kunnolla kiivetä edes keittiöjakkaralle, kun huimaus iskee. Pahin on silta, jonka alla virtaa vesi.Tuntuu kuin minun olisi hypättävä, huimaa, tekee pahaa. Minun on mentävä kauas reunasta, että tunnetta ei syntyisi. Tunne on mahanpohjasta lähtevä, kaiken nielevä.Pelottava.

Ennen pelkäsin yksinäisyyttä. Nyt olen todennut senkin miellyttäväksi. Kykenen nakottamaan kotona itsekseni ihan rauhassa, ilman tarvetta mennä jonnekin tai kutsua joku minun luo. Enemmän pelkään sitä, että kaikki se rakkaus, jota sisälläni on, jää käyttämättä. Rakkaus tunteena on pelkoja kaatava.

Pelko synnyttää muita pahoja tunteita. Epävarmuutta. Mustasukkaisuutta. Epätoivoa. Armottomuutta. Vihaa. Kaikkien noiden takana on oma pelkonsa. Pelko omasta riittämättömyydestä. Pelko toisen menettämisestä. Pelko pärjäämisestään. Pelko omasta heikkoudestaan. Pelko olla oma itsensä. Pelko olla herkkä.Pelko epäonnistumisesta.

Pelon kuulemma voi voittaa. Käydään pelkoa päin. Kohdataan pelko.Otetaan pelon hameenhelmasta kiinni. Mutta onko pelko voitettu? Jääkö kuitenkin hitunen pelon tunnetta takataskuun? Pelon peikko voi pompata esille, yllättävässä tilanteessa.

Meillä on jokaisella oma pelkomme. Joku käsittelee asian paremmin, joillekin se voi olla neuroosi. Joillakin se on todella elämää rajoittava tekijä.

Rakkaudella
-S-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti