keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Kummitusjuttu

Pieni kikattava kummitus lähti kohti linnan tornia, huutelemaan keskiyön huutoaan. Kikattelevalla kummituksella oli vaikkua korvissaan, joka kutitti. Kummituksella ei ollut äitiä, joka oli huolehtinut vaikut pois korvista. Pikkuinen kummitus oli ihan yksin maailmassa.

Kummitus asui pikkuisessa puumajassa, poppelin huipulla. Sieltä se katseli yöpöllöjä ja lepakoita, onnellisena pikkuisesta elämästään. Yksinäisyys tosin vaivasi ajoittain, mutta punatulkut ja keltasirkut kävivät sille laulamassa maailman kuulumiset.

Kummituksella oli kolme pelottavaa kummituslakanaa. Tänään hän oli laittanut ylleen keltaisena hohtavan lakanan. Se oli mielestään tosi kamalan pelottava. Mutta kikatus hiukan häiritsi. Vaikeaa olla pelottava, jos koko ajan kikatututtaa. Koettakaapa vaikka itse.

Kummitus lepatteli pööpötyspaikalleen tornin huipulle ja valmistautui pelottavaan mylvintään. Hän avasi äänensä parhaaseen kummitusäänenavaustyyliinsä. Kello löi 12.
Kummitus päästi ilmoille valtaisan karjuntansa. Mutta voi pahus, kummitusen suuhun lensi valtava yöperhonen ja loppuhuipennus kääntyi korinaksi ja yskimiseksi.

Vihdoinkin kummitus sai yöperhosen kurkustaan ulos ja kummitus kikatti hiukan lisää. Tämä oli hassua vaihtelua hänen elämäänsä. Nytpä olisikin aamulla pikkulintusille kerrottavaa. Onnellisena pikkuinen kikattava kummitus lepatteli kohti majaansa yöpalaselleen.

Sen pituinen se

-S-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti