sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Mies ja Nainen

Tulen loimuessa taustalla, nainen katosi pimeyteen.

Komea mies oli hurmannut hänet hetkessä, hymyillen suudellen ja vietellen katseellaan. Miehen käsissä hän oli sulaa vahaa. Mies muotoili vahasta mieleisen Naisen. Kauniin, palvelevan ja nöyrän. Naisen itselleen.Omaksi.

Nainen hylkäsi ystävänsä ja perheensä, omistautui Miehelle.Palvoi maata hänen jalkojensa alla. Antoi sielunsa,ruumiinsa ja rakkautensa. Kaiken. Hän oli Miehen, hän eli miehelleen.

Mies ei antanut mitään itsestään. Saatuaan Naisen omistukseensa, hän jatkoi omaa elämäänsä. Nainen odotti,rakasti ja anteeksiantoi. Kesti iskut kehossaan, ivan sielussaan, huudon korvissaan ja koskaan ei itkenyt Miehen nähden.

Mies kuiskutti Naisen korvaan kauniita sanojaan, katui tekojaan ja silitti tekemiään mustelmia. Rakasti yössä hellästi ja sai anteeksi. Rakkaudesta se hevonenkin potkii, hän selitti. On raskasta, ja en ymmärtänyt mitä tein. Anteeksi. Olen paha, minä muutun hyväksi ja kaikki on hyvin. Rakastan sinua.

Jälleen kerran, yksin pimeässä, ruumis ruhjottuna, mieli sirpaleina, Nainen teki päätöksensä. Hän keräsi tavaransa, varmisti että Mies oli syvässä unessaan. Viimeinen kierros talossa, jota oli pitänyt kotinaan. Viimeinen katse Mieheen, jota oli rakastanut. Viimeinen rakkaudentunne oli kadonnut viimeiseen iskuun.

Hiljaa hän valeli nestettä seinille, ja ennen kuin sulki oven takanaan, hän sytytti kynttilät palamaan huoneeseen. Oven suljetuaan hän hymyili, Enää tuo Mies ei tekisi pahaa minulle ja kenellekään muulle naiselle.

Pala helvettiisi.

-S-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti