Kuutamon syleillessä valkoista hankea,
painan otsani vasten kylmää ikkunaa.
Hopeaa ihollani.
Ei se polta,
ei se satuta.
Lempeästi se hyväilee kasvojani,
rakastaa,
ottaa omakseen.
Sytyttää hehkun sielussani.
Kevyesti,
hiljaa viekoitellen.
Antaudun rakastajani syleilyyn.
-S-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti