perjantai 6. elokuuta 2010

Kultakutrinen tyttö

Kylän kaunein tyttö, tanssahteli avojaloin sammaleella. Oli hänen hääpäivänsä. Poika vaaleissa kiharoissaan oli kosinut talvisena iltana. Tyttö kultakutri oli onnellinen. Poika oli komea, rikas ja hellä. Silmissään lupaus ikuisesta onnesta he astuivat yhdessä valkoiseen taloonsa.

Aurinko paistoi ja rakkaus oli käsin kosketeltavaa.Tyttö kasvatti kukkasia ja silitteli rakkaansa kiharaa tukkaa.Suukotellen toisiaan, he elivät arkeaan.

Kauan ei tuo onni kestänyt. Poika kiharatukkainen tuli surulliseksi, näki ympärillään synkkiä asioita, kultakutrinen tyttö kummasteli ja vei miehelleen pehmoisia tyynyjä ja kauniita kukkia, mutta mikään ei auttanut. Pimeään yöhön tyttö pakeni. Pakon edessä, ettei kumpikaan satuttaisi itseään. Tyttöä pelotti.

Tyttö kultakutri löysi pienen punaisen mökin asuttavakseen, keräsi ympärilleen tekemistä, ja yritti unohtaa kiharatukkaisen pojan. Suru seurasi silmissä. Tyttö tanssi ja lauloi. Mutta suru pysyi. Surun tyttö piilotti mustaan pussiin, ettei kukaan sitä huomaa. Kenellekkään tyttö ei surustaan kertonut. Suru on salaista, ajatteli tyttö.

Tyttöä kosi komea linnanherra. Tyttö suostui, koska ei halunnut olla enää yksin. Linnanherra rakasti kyllä, mutta ei niin ihanasti kuin kiharatukkainen poika. Linnanherra halusi muokata tytöstä mieleisensä, kauneuskylpyjä, silkkisiä vaatteita ja alituista kampaamista. Tyttö kapinoi, mutta tyytyi kohtaloonsa, olihan hänellä kaikki hyvin.

Tyttö olisi halunnut linnaansa kauniit kukkansa ja ruttuisen uskollisen nallensa, mutta linnanherra ei niitä halunnut. Linnanherra halusi omistaa yksin tyttö kultakutrin. Tyttö sairastui surusta, tunsi itsensä tukahdetuksi. Itki tyynyyn hiljaa, kun linnanherra nukkui. Enää ei tyttö kultakutri jaksanut.Hän teki päätöksen.

Tyttö katosi yöhön, kultaiset kiharat kuunvalossa loistaen. Linnanherra heräsi aamulla tyhjään sänkyyn, huutaen aamuauringossa menetystään.

-S-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti